ANAKOM – MEISTÄ
Usko tulevaisuuteen, vahva palo auttaa asiakkaita saavuttamaan tavoitteensa ja arkiset toimet tavoitteiden suunnassa – näille pilareille Anakom koulutus- ja valmennuspalvelut syntyivät vuonna 1988. Nyt toinen sukupolvi luotsaa yrityksen koulutus- ja valmennuspalveluja kohti yhä tehokkaampaa digitalisointia sekä kansainvälistymistä.
Liki 30-vuotias perheyritys kouluttaa ja valmentaa edelleen yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä koulutuksissa, työnohjauksessa, coachingissa ja terapiassa kirkastamaan ja saavuttamaan omia tavoitteitaan. On huikeaa että olemme saaneet kulkea tuhansien suomalaisten kanssa rinnalla työn arjessa ja elämän taitekohdissa jo yli neljännesvuosisadan. Moniammatillinen valmentajaporukkamme jakaa edelleen intohimon osaamisen kehittämiseen ja omaan kehittymiseen. Haluamme tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset eväät oman toiminnan, osaamisen ja itsensä kehittämiseen. Palveluammatissa on raadollisen selvää, että emme ole koskaan valmiita ja olemme sitoutuneet jatkuvaan kehittymiseen.
Vuosia yrityksen esitteessä oli mietelause: “Nukuin ja näin unta, että elämä oli iloa. Heräsin ja huomasin, että elämä oli palvelemista. Palvelin ja huomasin, että palveleminen on iloa”.
Yhteystiedot
puh 044 786 7007
info@anakom.com
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@anakom.com
Toimitusjohtaja Sirpa Alho-Törrönen
Puh 044 323 7000
sirpa.alho-torronen@anakom.com
- Varkaus: Mäkikatu 2
- Helsinki: Pasilanraitio 5
- Tampere: Yliopistonkatu 60
- Kuopio: Kirkkokatu 13-15
- Iisalmi: Riistakatu 5
- Mikkeli: Porrassalmenkatu 26
- Jyväskylä: Onkapannu 2
- Joensuu: Länsikatu 15
- Järvenpää: Kyröläntie 32
Laskutustiedot
Verkkolaskuosoite 003708159999. Operaattori Apix Messaging Oy (003723327487).
LÄHETTÄESSÄSI LASKUN MUISTA VARMISTAA TILAAJALTA VIITE LASKUUN!