Työhaastatteluun kutsuminen tarkoittaa sitä että sinut on katsottu päteväksi työhön, ja työnantaja haluaa tutustua sinuun hieman henkilökohtaisemmalla tasolla. Tämä tarjoaa myös sinulle mahdollisuuden tutustua organisaatioon lähemmin ja saada kuvaa siitä, keiden kanssa tulet työskentelemään ja minkälaisessa ympäristössä. Työhaastattelut nykyään eivät aina mene perinteisellä kysymys-vastaus kaavalla, vaan usein hieman keskustelevammin. Alla muutamia yleisiä – ja ehkä hieman yllättäviä – työhaastattelukysymyksiä.
Kerro heikkouksistasi ja vahvuuksistasi?
Heikkouksista voi olla joskus hankala puhua, onhan kyse kuitenkin heikkouksista. Miten heikkouksia sitten voi tuoda esille? Yksi hyvä keino on kertoa heikkous, jonka eteen teet koko ajan jotain. Esimerkiksi ”…esiintymisjännitys, ja siksipä usein saavunkin paikalle 10 minuuttia etukäteen, jotta saan purettua jännityksen ja tutustuttua tilaan rauhassa”. Nostamme esille asian, jossa emme ehkä ole niin hyviä, mutta tuomme tämän esille haasteena, joka mahdollistaa meille kasvua ja kehittymistä ja jota olemme aktiivisesti ratkaisemassa. Tällöin voimme nostaa esille melko suurenkin heikkouden.
7 kertaa 8 jaettuna 7?
Tämä kysyttiin erään kerran puhelinmyynninhaastattelussa. Kysymys aiheutti melkoisesti harmaita hiuksia ja viiden minuutin tiiviin päässälaskun jälkeen tulin lopputulokseen ”7”. Taisi laskutoimitus mennä vielä väärinkin. En myöhemmin ihmetellyt kun en saanut paikkaa. Työn luonteeseen kuuluu nopeat hoksottimet ja kapuloita ei kannattaisi kiperienkään kysymyksien kohdalla päästää rattaisiin. Ennen haastattelua olisi saattanut olla hyvä valmistautua selvittämällä enemmän työn luonnetta, ja olemalla valmis yllättäviinkin tilanteisiin, koska niitä voi työssäkin tulla eteen. Olisin voinut valmistautua muun muassa miettimällä mikä voisi olla hyvä tapa reagoida, jos eteen tulee yllättäviä tilanteita.
Parlez-vous français ? / Do you speak english? / Talar du svenska?
Kirjoittaessasi kielitaidosta, kannattaa asioissa olla rehellinen. Haastatteluissa sinua voidaan usein testata kielitaitosi pohjalta ja onkin tärkeää että uskallat heittäytyä ja näyttää taitosi, vaikka ne eivät täydellisiä olisikaan. Kysehän useasti on siitä että uskallamme lähteä yrittämään, täydellinen ei kenenkään tarvitse olla. Haastattelussa työpaikkaan, joka sijaitsi Ranskassa, muutama kysymys oli ranskan kielellä. Heittäydyin, kerroin kuinka vähän ranskaa puhun ja vastasin parhaan taitoni ja kykyni mukaan. Tämä johti noin puolen vuoden rupeamaan Ranskassa. Rekrytoijan tehtävä on miettiä jos kielitaitosi ovat riittävät vaadittuun tehtävään, uskallus ja yrittäminen riittää.
Jos voisit muuttaa historiassasi jotain, mitä muuttaisit ja miksi?
Miksi historiastasi kysytään? Tällöin etsitään hakijan mielenkiinnon kohteita ja mahdollisesti etsitään missä hakijan aito intohimo sijaitsee. Esimerkkinä, jos haemme autonkuljettajan paikkaa, ja omasta historiasta mieluusti muuttaisi sen että olisi kirjoittanut paremmat arvosanat, jotta pääsisi lääketieteelliseen. No, voimme todeta että tällöin hakijan kiinnostus ei ole kuljetusala vaan jotain aivan muuta. Tätä samaa voidaan testata hieman perinteisemmällä kysymyksellä ”Kuvaile unelmatyötehtäväsi ja paikkasi”. Pidä siis haastattelutilanteessa mielessäsi paikka johon olet hakemassa.
Oletko avoin muuttamaan?
Muuttamisesta kysyttäessä on todennäköistä että työn tekeminen edellyttäisi muuttamista jossain vaiheessa. Tämä ei tarkoita että rekrytoija pyytää sinua muuttamaan saman tien, mutta olet avoin ajatukselle ja valmis siihen jossain vaiheessa. Jos olet avoin muuttamaan esimerkiksi työsuhteen ollessa vakituinen mainitse se haastattelussa, vaikka hakemasi paikka olisi aluksi määräaikaisena ilmoitettu. Jos et asiasta mainitse, ei työnantaja voi sitä puolestasi tietää.
Milloin olet epäonnistunut?
Haastattelussa melko yleisenä kysymyksenä vastaan voi tulla epäonnistumisesta kertominen. Kysymys osuu lähelle heikkouksista kysyttäessä ja siitäpä syystä sama sääntö pätee tässäkin. Epäonistuminen voi olla pieni taikka suuri mutta tärkeintä on se, että pystyt osoittamaan epäonnistumisen opettaneen sinulle jotain. Mitä osaamisaluetta kokemus sinulla vahvisti? Kehittyikö esimerkiksi asiakaspalvelutaitosi, joita tulisit todennäköisesti tulevassa työssä tarvitsemaan?
On hyvä muistaa yllä olleiden työhaastattelukysymysten olevan avuksi muun muassa hissipuhettasi kirjoittaessasi. Haluatko hissipuheesi aikana tuoda esille kielitaitoasi, vahvuuksiasi tai esimerkiksi kykyäsi muuttaa lyhyelläkin aikataululla työn perässä? Hissipuheista kirjoitellaankin osassa 2, stay tuned!
Onnea työnhakuun ja haastatteluihin!
Vinkit ovat tulleet Heikin kynästä, jolla kokemusta on karttunut muun muassa, pankissa hyöriessä, tarjoilijan hommista Pariisissa, luutun varresta sekä suoraan asiakasrajapinnassa toimimisesta. Ohjauspuolelta kokemusta on työnohjaajan, kouluttajan, leiriohjaajan, tuntiopettajan ja työturvallisuuden puolelta. Kokemus on tuonut vahvasti esille sen, että työssä kuin työssä aito asiakkaan kohtaaminen on keskiössä. Useat kirjoituksen rakentuvat kokemuksieni varaan, ja työnhaussa en allekirjoitakaan yhtä oikeaa mallia ”onnen avainten” löytymiseen, vaan perusperiaatteenani on rakentaa jokaiselle oma polku, jota pitkin edetä.